Jöö

Jöö

torstai 23. huhtikuuta 2015

Koristemaalausta

Seinät on saatu maalatuksi harmaalla värillä ja näytti siltä että kaipasi jotain lisää, niin päädyttiin koristemaalaukseen. Pönttöuuni maalattiin valkoiseksi.




keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Työharjoittelu enolla

Päädyin keskeyttämään harjoittelun Hemtexillä, sillä sain omalta enolta remonttiprojektin. Ehdin olla Hemtexillä 3 viikkoa, jona aikana lähinnä järjestelin hyllyjä ja lisäilin tuotteita hyllyihin.


Seinän tasoitusta, jonka jälkeen hiominen sekä tapetointi.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Työharjoittelua ja kipsitöitä

Pitkästä aikaa uutta päivitystä. Blogi on kokonaan unohtunut ja onhan tässä kaikenlaista tapahtunutkin. Olin pari viikkoa Fidassa työharjoittelussa ja kerran viikossa ollut tekemässä koululla sisustusmuurausta sekä kipsitöitä. Tänään sain valmiiksi vihdoin ja viimein tunneliraapimapuun kissoille! Siitä kuvia myöhemmin.

Maanantaina aloitan Hemtexillä 6 viikon harjoittelun ja valmistuminen häämöttää. :)

Kissamuotti.

torstai 22. tammikuuta 2015

Rokokoo

Rokokoo on ensisijaisesti sisustus- ja huonekalutyyli, mutta sen vaikutus näkyi 1700-luvulla myös muilla aloilla. Rokokoon piirteitä ovat mukavuuden tavoittelu, siro leikillisyys, eloisat ääriviivat, kaarevat linjat ja kevyt väriasteikko.

Uusrokokoo tuoleja / vanhajuttu.fi
Rokokoon nimi tulee kivistä tai simpukoista tehdystä luolasommitelmasta (rocaille), joka oli tyylin tunnusornamentti.

Rokokoon suosikkihuonekalu oli sohva, joita suunniteltiin monenmuotoisina. Sohvan merkitys rokokoossa kuvasti tyylin pyrkimystä mukavuuteen.

Uusrokokoo sohva / herttainen.com
pixgood.com




Rokokoon kalusteet tehtiin esimerkiksi pähkinäpuusta, pyökistä ja ruusupuusta. Uusrokokoossa suosittiin tummia puulajeja kuten pähkinäpuuta ja mahonkia.


Rokokoon aikana otettiin käyttöön lipastot, lipastokaapit ja kirjakaapit. Eräs täysrokokoolle tyypillinen tuote oli pulleamuotoinen lipasto, "mahapiironki".

Lipasto vuodelta 1765 / wikipedia.org


Rokokoo tyylisuuntausta on myös käytetty esimerkiksi rakennuksissa, vaatetuksessa sekä erilaisissa esineissä.

Rokokoo-posliinia / wikipedia.org
Katariinan palatsi, Pietari. / wikipedia.org

Rokokoo alushame ja puku, 1775−1780 / wikipedia.org

/ mitkään kuvista ei valitettavasti ole itse ottamia, sillä koulussa ei löytynyt yhtään kuvattavaa rokokoo kalustetta :/

torstai 15. tammikuuta 2015

Edelliseen jatkoa






Ensimmäisessa kuvassa ylhäältä vasemmalla oleva valaisin on ikeasta. Pöllövalaisin Kodin1, tuolin kasausta kolmannessa kuvassa sekä itse ompelema tyyny ja nojatuoli ei kuulu omiin hankintoihin.

Useimmat hankinnat on Ikeasta. Listaan kuuluu myös Jysk, Kodin1, Tarjoustalo, Kierrätyskeskus sekä Lahden kirpputori.

Sisustusprojekti valmis

Sisustusprojekti Diakonissalaitoksella sai tänään päätökseensä. Kaiken kaikkiaan oli todella mukava ja erilainen kokemus!

Ensimmäisenä päivänä Viestintätiimi kertoivat mitä haluaisivat työhuoneeseensa. Toivoivat Vamos tyyliä, eli työhuone joka ei sisältäisi toimistotavaroita. Kuormalavat olivat yksi toiveista ja isot tyynyt.

Eilen ompelin yöhön saakka toiset patjat ja tyynyt lavoihin, sillä kaipasivat asiakkaiden toivomuksen mukaisesti vielä lisää pehmeyttä.

Kaikkiin tarvikkeisiin meni alle 700€ mikä oli huomattavasti alle bubjetin joka oli 2000€.

Olen tyytyväinen lopputulokseen ja olivat myös Diakonissalaitoksella :)

Sisustukseen tarkoitetut lavat tilattu woltter.fi. Tekstikangas ikeasta.
Lisää korkeutta ja pehmeyttä toisella patjalla. Lampaantalja ikeasta.
Pöytä Kierrätyskeskuksesta.
Valkoinen pöytä kirpputorilta.
Tuolit kierrätyskeskuksesta. Tyynyt ja huopa ei omia hankintoja.

....Kuvia lisää toisessa postauksessa.

perjantai 9. tammikuuta 2015