Jöö

Jöö

torstai 28. elokuuta 2014

Näyttö irtohupusta

Sain tänään valmiiksi irtohupun näytön, jonka aloitin eilen. Arviointi todennäköisesti maanantaina, sitä jännittäessä. :) Onnistuin kuitenkin mielestäni hyvin ja nyt onkin sitten kaikki näytöt tehty verhoilusta. Vielä on kuitenkin monen monta näyttöä edessä toisilta osaalueilta.

Tästä se lähtee..
Päällinen tehtynä.
Valmista!

lauantai 23. elokuuta 2014

Rahin irtohuppu

Näyttö tehty verhoista ja sen jälkeen siirrytty harjoittelemaan rahin irtohupun tekoa, josta olisi myös tarkoitus tehdä näyttö. Tässä on kyllä ollut ihan tarpeeksi haastetta, sillä meillä ei ole irtohuppuun kaavoja, vaan mitat on pitänyt ottaa jo valmiiksi tehdystä irtohupusta. Ilman laskoksia tämä olisi suhteellisen helppo tehdä.

Harjoitus.

torstai 21. elokuuta 2014

Arkistojen kätköjä


Näyttö verhoista

Muutamien harjoitusten jälkeen, pääsin vihdoinkin itse näytön kimppuun. Lähes jokaisessa ompelukoneessa oli jotakin vikaa, joko ylälanka tai alalanka liian löysällä tai kireällä. Ompelukonekorjaaja tulikin lopulta korjaamaan koneet.

En tällä suorituksellä täysiä pisteitä saa, mutta tyytyväinen kuitenkin lopputulokseen. Yrityksestä ei ole ollut puutetta ja muutamia ärräpäitäkin lennellyt. Lopulta kuitenkin onnistuin suhteellisen hyvin, monen erilaisen kankaan kanssa harjoittelu siis kannatti.


tiistai 19. elokuuta 2014

Suorat verhot

Näin se viimeinen vuosi lähti käyntiin! Nopeasti se aika menee. Ensimmäisellä viikolla olen aloittanut suorien verhojen harjoittelun, josta olisi tarkoitus mahdollisimman pian tehdä näyttö. Ompelukoneen säätöjen kanssa on ollut jonkin verran ongelmia, mutta muuten on sujunut suhteellisen hyvin. Verhon pituuden sai päättää ja teenkin kappatyylisen lyhyehkön verhon. Verhokappale jää koululle, eli ei ole tulossa asiakkaalle tai itselleni.